Comeback!

Aurinkoinen sää ulkona, viikonloppu vapaalla ja pieni tauko perhopenkin ääreltä. Jotenkin kummasti päädyin taas katselemaan edellisten vuosien reissukuvia Drivestä ja Dropboxista. Samalla päivittelen mielessäni sitä kuinka tällä hetkellä on menossa pisin kalastukseton kausi miesmuistiin. Ehkä sen takia perhojakin on syntynyt penkistä entistä enemmän. Spigotti kädessä saa luvan korvata vavan vielä muutamaksi kuukaudeksi. Maaliskuussa on viimeistään päästävä koskelle. Ihan henkisen hyvinvoinninkin takia.

Kesään mennessä pitäisikin ehtiä tekemään uudet välinehankinnat, sitoa pinturi-, streamer- ja nymfirasiat täyteen uusia herkkuja taimenten pään menoksi sekä suunnitella tulevan kesän reissut toteuttamista vaille valmiiksi.

Jätetään kuitenkin tämä hetki ja tulevaisuus hetkeksi. Katsastetaan mitkä olivat vuoden 2017 mieleenpainuvimmat hetket perhokalastusken parissa!

Kesän paras karkuutus

Ehdottomasti parhaimpana on jäänyt mieleen lyhyt, mutta adrenaliinit huippuunsa nostattanut karkuutus Konnekoskella. Kesäkuun alussa olimme tyttöystävän kanssa muutaman tunnin visiitillä koskella. Pikkukala oli saapunut pelipaikoille ja sitä myöten myös vauraammat taimenet. Edellisellä viikolla kaverini oli karkuuttanut hyvän kalan isoimpien kuohujen kupeesta. Itse kerkesin paikalle vain nähdäkseni kun siimat lensivät silmille ja samalla kalamiehen psyykkistä olotilaa koitellaa. Olin siis nyt itsekin haravoimassa tuota isoimpien kuohujen vierustaa. Kovin hiljaiselta vaikutti. Vuosia sitten olin kuullut kylän ukoilta juttua että "ne isoimmat taimenet ovat siinä kovan kuohun alla". Vaihdoin Rainbow'n tilalle ison ympärisidotun, musta striimun ja heitin perukkeeseen vielä hieman mustikkaa pitämään perhoa edes hieman pinnan alla. Ensimmäinen heitto kovimpaan kuohuun, pieni korjaus ja samalla kun virran paine alkoi tuntua siimassa, tuntui sellainen tempaisu, että vapa meinasi lähteä käsistä. Nostin kasiluokkaisen vavan pystyyn vain huomatakseni sen olevan mutkalla kahvasta asti. Vaikka kuinka annoin painetta kalalle, niin se vain pyöri kuohun alla. Juuri kun se oli suuntaamassa alas järvelle, lensi heittoliinat omille silmilleni. Perse kivelle ja miettimään mitä olisi voinut tehdä toisin. Karkuutukset ovat ehdottomasti tämän harrastuksen suola!

Tuolta valkoisenaan kuohuvasta koskesta kala otti.

Norjan reissu

Jo ennen kun lähdettiin reissuun tiedettiin, että vettä tulee olemaan paljon ja se on luultavasti myös viileää. Ei muuta kuin virittelemään vehkeitä sen mukaan. Normaalista poiketen tuli sidottu joitain hentoja mallard-siipisiä lohiperhoja koon kuusi kolmihaarakoukkuun, jos tulisi tarpeen saada perhoja hieman syvemmälle. Myös uppoperukkeet tuli pakattua mukaan.

Paikan pällä pääsikin sitten toteamaan, että vettähän riittää! Yksi lempipaikoistani oli lähes mahdotonta kalastaa tuolla vedellä ja muissakin pooleissa pääsi miettimään uusiksi missä lohet pysähtyisivät. Reissu oli siis haastava. Kokonaisaldo kahdeksan hengen porukalle yhteensä n. 35:een lupaan oli yhdeksän kalaa. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt mukautua vielä enemmän vallitseviin olosuhteisiin. Itselleni kuitenkin tuo neljä tittiä viikkoon on sellainen määrä, johon olen todellakin tyytyväinen. Ensimmäiset pari reissua Norjaan kymmenisen vuotta sitten kun olivat nollasaldolla. Ps. Tulipa taas hyvä fiilis ku sain kaksi tittiä aikaisemmin mainitsemallani mallard-siipisellä perholla!

Kivisuvanto ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi, vaikka vettä riittikin.

Kesän paras taimen

Viime kesänä en päässyt juhlimaan isoilla taimenilla, mutta pintaperhokalastus hieman tuntemattomilla koskilla sai miehen enemmän kuin tyytyväiseksi. Lopukesästä heitin siis iltareissun Ahvenkoskelle ja Mehtiönkoskelle. Pienet kosket ysitien varrella tarjosivat kesän parhaan pintaperhotaimenen. Nelosluokan kasijalkainen vapa käteen ja siiman päähän Skeitteri. Ahvenkoskella sain paikannettua pienten taimenten lisäksi, myös yhden reilusti kookkaamman tanelin. Annoin paikan rauhoittua sillä välin kun käväsin Mehtiönkoskella. Palattuani Ahvenkoskelle, hiivin hiljaa montun viereen, jossa isompi taimen oli käynyt hätyyttelemässä Skeitteri. Siiman päähän sidoin koon 14 koukkuun väännetyn laskuvarjohäkiläisen Nelson Caddiksen. Ensimmäinen hietto montun yläpuolelle ja perholle vapaa kellunta montun yli. Ei elettäkään. Seuraavalla heitolla perho montun yläpuolelle ja pieni viistätys montun yli. PAM! Taimen otti perhon jättämättä kysymysmerkkejä ilmoille. Energinen kala ei viihtynyt pesässään kauan vaan lähti sahaamaan pientä koskea ylös ja sitten takaisin alas. Vaiherikkaan väsytyksen jälkeen sain taimenen vierelleni. Koukku irti, nopea mittaus vapaa vasten, kuva kalasta ja takaisin elementtiinsä.

Pirteällä pinturitaimenella oli kertynyt kokoa 46cm ja rasvaeväkin kalasta löytyi.

Tässä on tullut blogin kanssa muutamia pidempiäkin taukoja, mutta nyt talven ja kevään aikana olisi tarkoitus ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivitellä uusia juttuja tasaiseen tahtiin.

Ps. Instagrammista meikäläinen löytyy nimimerkillä kassuflyfishing.