Perjantai-iltana katselin sivusilmällä Neloselta tulkintoja Paula Vesalan biiseistä, samalla kun laittelin viimeisiä kamppeita lähtövalmiiksi viikonlopun Ruunaan reissua varten. Hieman yli ilta kymmenen isäukko kurvasi pihaan asuntoautomme. Noin viidessä minuutissa kamppeet suorastaan lensivät autoon ja keula kääntyi kohti Lieksaa. Heti alkumatkasta otimme myös setäni mukaan poppooseen. Varkauden apsilla pysähdyimme ruokaostoksille ja siitä jatkoimme pikapikaa matkan tekoa. Isä ajoi ja veljensä piti hänelle seuraa, kun minä laitoin vielä viimeisetkin perukkeet kuntoon aamun kalastusta varten. Kolmisen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme yöllä Neitikosken parkkipaikalle, jossa väsyneitä reissaajia ei pitänyt valveilla enää mikään.
Aamuksi oli herätys laitettu soimaan jo kuudeksi, mutta rankka tuuli kera sateen, sai meidät jäämään vielä nukkumaan. Lopulta heräsimme hieman ennen kahdeksaa, jolloin vesisade oli jo loppumaisillaan. Aamupala kahveineen naamariin, kahluukamppeet niskaan ja ulos laittamaan vavat kasaan, kun samalla tilasi luuriin lupaa.
Itselläni oli sellaiset vuosisadan vierotusoireet perhokalastuksesta, etten malttanut jäädä kädet vapisten odottamaan isää ja setää, vaan suunnistin ripein askelin Neitikoskelle. Koskelle saavuttua ihmettelin hieman, koska en nähnyt siellä ristin sieluakaan. Olin nimittäin henkisesti varautunut karnevaaleihin. Kauaa en jäänyt ihmettelemään, vaan Musta Puhi tuli olla jo toimitettuna niskalle. Niskalla en kauaa viihtynyt, sillä koski itsessään virranreunoineen näytti todelliselta streamer-paratiisilta. Kolusin koskea saaren kumpeesta ylös niskalle liitsillä mustikoiden avustamana. Yksi kirjolohi seurasi mustaa liitsiä rantaan asti hyväksymättä tarjoustani. Punttihommat sai niskalle päästyäni riittää. Isäukko ja setä olivatkin jo tulleet koskelle ja kävinkin hieman rupattelemassa heidän kanssaan.
Rupattelut sikseen ja takaisin koskea kalastamaan. Nyt käteen tarttui vanha ja turvallinen setti eli jämäkkä striimukeppi nopeasti uppoavalla polyleaderilla ja perhona raskaasti painoitettu oliivi kypärä-zonker. Sekä hitaalla että nopealla uitolla haravaoin koskea saaresta heitellen. Saaren muodostama virranreuna näytti niin mehukkaalle, että päätin olla erityisen tarkka siinä striimua uittaessa. Tämä kannatti, sillä yhden kiven edestä vavassa tärähti! Vapa notkolla kelasin ylimääräiset siimat ja otin väsytyksen kelalle. Ohjasin kalan virtaamattomaan veteen, jossa huomasin kyseessä olevan kirjolohen. Pientä vääntöä taluttaessa kalaa sopivaan rantautuspaikkaan ja kirjo rannalle. Noin kiloinen kirbeli lähti ruuaksi. Yllättävän huonoeväinen yksilö oli kyseessä, mutta siitä huolimatta kalan saaminen on hienoa.
KIrbeli-selfie
Kävin vielä loppuliukua ronkkimassa ja sielläkin rantaan asti seurasi utelias kirjo tällä kertaa kypärä-zonkeria. Sitten vinkkasin sedälle ja isälle, että voisi olla aika vaihtaa koskea, sillä nyt alkoi olla jo porukkaa kuin pipoa koskella. Menin itse Kirppuvirtaan kalastelemaan ja odottelemaan milloin lähdetään Siika- ja Murrookoskelle. Yhden pienen harrin sain nousemaan Mustaan Puhiin ja yhden isomman pintakäynnin näin. Siihenhän ne ukotkin sitten tulivat ja isä kertoikin saaneensa kunnon tärpin Neitikoskella, mutta oli jäänyt tarttumatta. Nyt kuitenkin vavat ja miehet autoon, sillä kosken vaihto oli tarpeen.
Siikakosken parkkipaikalle saapuminen oli lievä shokki. Nimittäin autoja oli tontti täynnä. Kahvit ryypättiin kitusiin ja lähdettiin katsomaan koskelle tilannetta. Porukkaa kieltämättä oli paljon, mutta onneksi kyseessä on kuitenkin pitkä koski ja Murroo toisena koskena ylempänä. Aloitimme kuitenkin Siikakoskelta. Itse käppäilin lähes heti toiselle puolelle koskea ja kalastelinkin siellä jokusen tunnin, mutta ilman tulosta. Setäkin oli käppäillyt seuraksi sinne ja yhdessä päätimme lähteä takaisin autolle. Padon alapuolinen liuku kuitenkin houkutteli kokeilemaan nymfikalastusta pienellä Pheasent Tail Nymphillä ennen autolle menoa. Ensimmäinen uitto. Ei. Toinen uitto. Ei. Kolmas uitto. Kyllä! Vapa pystyyn ja kyllä siellä kala on. Vinkkasin sedän paikalle, ja nopean väsytyksen jälkeen rannalla oli n.35 senttinen harjus. Hyvässä lihassa oleva syysharjus. Nopea kuva ja kala takaisin virtaan, Nyt pystyi mennä rauhallisin ja iloisin mielin autolle, jossa odottikin meitä hernekeitto ja pannakahvit.
"Enää tästä puuttuisi taimen"
Ukot jäivät ruokailun jälkeen hetkeksi keräämään energiaa päikkäreiden turvin. Itse nappasin vavat tassuun ja suunistin Murrookoskelle. Porukkaa oli sielläkin, mutta alin niska oli vapaa ja pian oli keskimmäinenkin niska. Alemman kautta siirryin keskimmäiselle miettimään taktiikkaa. Sitten mieleen tuli viime syksyn reissulta yhden kalamiehen sanat tämän niskan pohjanmuodoista. Laitoin siimanjatkeeksi ekstra nopeasti uppoavan polyleaderin, jonka päähän painottamattoman oliivin liitsin. Muutamalla heitolla tarvittavat siimat ulos ja uittamaan perhoa hitaasti syvällä. Seuraavaan heittoon lisäsin hieman lisää siimaa. Heitto poikkivirtaan, jotta perho uppoaa ja sitten hidasta siiman sisäänottoa. Johan tälläsi! Nyt tuntui vavas kunnon potkut samalla kun kelasin tyhjät siimat kelalle. Sain kalan nostettua pinnalle, jossa se möyrähti siihen malliin etten tiennyt mikä tai minkä kokoinen kala on kyseessä. Taluttelin kalaa pikku hiljaa ylemmäs. Useiden spurttien jälkeen sain kalan vierelleni ja huomasin että kirjolohihan se siellä. Vielä hetken aikaa kovempaa painetta striimu-kepillä ja kala oli valmis rantautettavaksi. Tällä kertaa kyseessä oli kirjoloheksi hyvä pyrstöinen ja hyvän muotoinen yksilö. Näin ollen ei ollut ihmekään että kala jaksoi vääntää kunnolla vastaan.
Kalan kanssa lompsin takaisin Siikakoskelle ja samalla vein sen pakkaseen. Jonkun aikaa tuli vielä heiteltyä siellä, mutta lopulta hämärä alkoi hiipiä yllemme ja oli aika lähteä autolle. Iltapalan kautta unille, jota tulikin tällä kertaa 10 tuntia. Syksyn aikaisissa illoissa on siis hyvätkin puolensa.
Syysaamuinen Murrookoski
Aamulla lähdimme kaikki hyvissä ajoin kohti Murrookoskea. Emme kuitenkaan olleet ensimmäiset aikaiset linnut koskella. Setä kuitenkin karkuutti alimmalta niskalta kirjolohen jalkojen juuresta. Tuollekin kalalle oli maistunut oliivi liitsi. Itse kipusin loppuliusta kosken ja alimman niskan kautta keskimmäiselle niskalle. Kultaiseen tinseliin tuli äkäinen tärppi aivan pinnan tuntumassa jättäen komeat pyörteet veteen. Muutamien heittojen jälkeen lähdimmekin sedän kanssa kävelemään alas kohti Siikakoskea. Matkalla tuli otettua joitain kuvia, kun kerta oli syksy niin upeilla väreillä saapunut koskelle.
Siikakoskella päätimme pitää pienen tauon kalastuksesta ja käydä paistamassa saaressa makkarat. Isä kertoikin että taas oli ollut hyvä tärrpi. Tällä kertaa padon alapuolisessa virrassa. Tämän pienen breikin jälkeen setä jäi saaren kupeeseen kalalle, isä meni sillan alle yrittämään ja itse päätin mennä padon niskalle.
Menin padon yli saareen ja siitä kiveltä kivelle hyppelemällä ylimmille kiville. Siiman päässä oli kultainen tinseli ja muutama gramma mustikoita. Muutama heitto sinne tänne ja sitten muistin että viime syksynä oli eräs herrasmies kerotnut kuinka yhden kiven edessä on usein syksyisin taimenen asentopaikka. Heitto pitkälle ylävirtaan, jotta sain tinselin syvyyksin, josta aloin nostamaan sitä pari metriä ennen kiveä. Siiman sisäänotto pysähtyi kovaan tempaisuun toisesta päästä. Vapa pystyyn ja auringon paisteessa aurinkolasien avulla näin kuinka raivokas taimen yritti painella koskeen. 0,30mm peruke ja striimu-keppi antoivat kalalle sen verran painetta että sain sen ylemmäs rauhalliseen virtaan. Taas rantautuspaikan etsiskelyä väsyttelyn lomassa. Sellainen löyty kivien välistä, johon vedin tumman n.44 cm taimenen. Nopeasti kamera esille, pari räpsyä ja taimen takaisin kotiinsa. Nyt oli reissulta siis kolme eri kalalajia! Tämä on minulle perhokalastajana hattutemppu.
Tämän jälkeen lähdin katsastamaan sillan alle tilannetta. Isälläni oli jälleen ollut hyvä ns. pintatärppi kultaisessa tinselissä. Tässä huomasin että on tuurillakin se oma osuutensa tässä hienossa harrastuksessa.
Vielä tuli hieman kalasteltua sillan alapuolella toisella puolella, mutta ilman tapahtumia. Oli aika lähteä autolle ja antaa muille yrittäjille tilaa koskella. Vielä nopeasti kävimme kopasemassa Murroon, jonka jälkeen suuntasimme laittamaan autolle kamoja kasaan.
Keli suosi tällä kertaa meitä, toisin kuin viime syksyn reissulla yllätyksellinen lumisade ja pakkanen. Arjesta oli kiva päästä pitkästä aikaa eroon ja näin ollen työviikkoonkin oli rentoutuneempi fiilis lähteä maanantaina. Jotenkin syksyinen koskikalatus on omassa mielessäni miellyttävin ajankohta. Tosin tulee jatkossa vähentymään nämä syksyn reissut, kun nyt Karviokin on täysin kiinni rauhoituksen ajan. Onneksi on sentään vielä nämä Ruunaan kosket, jonka hienoissa syysmaisemissa saa vielä rauhoituksenkin aikana antaa mielen levätä perhokalastellessa.
